Tekstin alkuun
Etusivu - Tilitoimitoimihenkilöt ry
Ajankohtaista

 

 Tilitoimistoalan työehtosopimus

Toimihenkilöliitto ERTO, Toimihenkilöunioni ja Erityispalvelujen työnantajaliitto saivat  15.10.2008 solmittua työehtosopimuksen tilitoimistoalalle. Sopimuskausi ulottuu 30.9.2011 asti. Palkkoja korotettiin 1.10.2008 lukien 3,5 % ja 1.10.2009  2,5 % yleiskorotuksella sekä 1,4% paikallisesti jaettavalla erällä. Sopimukseen kirjattiin myös tekstimuutoksia ja sovittiin muun muassa luottamusmieskorvauksesta. Työehtosopimus kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä

Sopimuksen solmimisen yhteydessä päätettiin laatia yhteiset ohjeet liukuvan työajan käytössä havaittujen ongelmien poistamiseksi. Ohjeessa käsitellään lliukuvan työajan luonne, ylityön kertyminen liukuvan työajan järjestelmässä sekä työajan tasoittumista. Ohjeen löydät tästä linkistä.

Viimeisen voimassaolovuoden 1.10.2010 palkankorotuksista neuvoteltiin toukokuussa 2010.

1.10.2010 palkkoja korotetaan 0,9%,  vähintään 20,00 euroa.

Taulukkopalkkoja korotetaan 1.10.2010 lukien 1,1%, vähintään 23,00 euroa.

Lisäksi palkkoja korotetaan henkilökohtaisilla perusteilla 1.10.2010 lukien 0,4%:n paikallisella erällä.

 

 

Koulutusasiaa

 

Erto osallistuu ammatti- ja erikoisammattitutkintoon johtavien  koulutusten suunnitteluun ja toteutukseen. Yksi näistä hankkeista on ERTO-JET (Johtamisen erikoisammattitutkintoon tähtäävä koulutus). Koulutus käynnistyy 12.10. ja hakuaika päättyy 20.9.  

 

15.8. päättyy Erton koulutusustipendin hakuaika. Stipendi on suunnattu viime vuoden tapaan ertolaisten alojen lisä- ja täydennyskoulutukseen. Etusijalla ovat lomautus- ja työttömyysuhan alaiset henkilöt.

 Kaikista koulutukseen liittyvistä asioista lisätietoja löytyy Erton sivuilta.

Jäsenvakuutus 

 

Erityisalojen toimihenkilöt on vakuutettu 1.1.2009 alkaen Vakuutusyhtiö Turvassa. Siten myös Tilitoimihenkilöiden jäsenet on vakuutettu jäsenvakuutuksella, joka on matkustajavakuutus vapaa-ajan ulkomaanmatkoille. Erton jäsenkortti toimii matkavakuutuskorttina, joten ota se aina matkalle mukaan.

 

Matkustajavakuutuksesta korvataan matkan aikana alkaneen äkillisen sairauden tai matkalla sattuneen tapaturman hoitokulut ilman ylärajaa. Lisäksi vakuutukseen sisältyy korvaus tapaturmaisesta pysyvästä haitasta sekä tapaturmaisesta kuolemasta alle 15-vuotiaille vakuutetun mukana matkustaville lapsille. 

Vakuutuksesta korvataan myös matkan peruuntumis- tai keskeytymiskuluja sekä matkalta myöhästymisestä aiheutuneita kuluja.

 

Vakuutukseen ei sisälly matkatavaravakuutusta, joten matkatavarat on vakuutettava erikseen, elleivät ne jo sisälly normaaliin kotivakuutukseen. Kun otat laajan tason kotivakuutuksen Turvasta, korvaa se ulkomaan matkoilla mukana oleville matkatavaroille aiheutuneita vahinkoja 4 500 euroon asti.

  

Liittoturvavakuutus

 

Titon jäsenenä sinut on vakuutettu osallistuessasi liiton järjestötehtäviin ja -tilaisuuksiin.

  

Lisätietoja jäsenvakuutuksesta

 

Tarkempaa tietoa jäsenvakuutuksesta, vakuutusehdot sekä korvauksenhakuohjeet löydät Turvan palvelusivuilta.

 

Tilitoimistoalan tes ei ole yleissitova

Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta on tehnyt  päätöksen, jonka mukaan tilitoimistoalan työehtosopimus ei ole yleissitova. ERTO ja Toimihenkilöunioni olivat vaatineet, että lautakunta ottaa tilitoimistoja koskevan työehtosopimuksen uudelleen käsiteltäväksi ja vahvistaa sen olevan soveltamisalallaan edustava ja siten yleissitova.

Päätöksestä on valitettu työtuomioistuimeen, jonka ratkaisua asiaan edelleen odotamme.

 

 

Kotisivujemme linkit

 

Osa kotisivujemme linkeistä ei toimi tällä hetkellä johtuen Erton sivujen uudistuksesta. Pyrimme saamaan sivumme kuntoon mahdollisimman pikaisesti.

 

Tilitoimistoalalle solmittiin työehtosopimus

Toimihenkilöliitto ERTO, Toimihenkilöunioni ja Erityispalvelujen työnantajaliitto saivat 15.10. solmittua työehtosopimuksen tilitoimistoalalle. Sopimuskausi ulottuu 30.9.2011 asti. Palkkoja korotetaan 1.10.2008 lukien 3,5 % ja 1.10.2009 lukien 2,5 %. Sopimukseen kirjattiin myös tekstimuutoksia ja sovittiin muun muassa luottamusmieskorvauksesta.Uusi työehtosopimus kokonaisuudessaan löytyy tästä linkistä. Uudet vähimmäispalkkaluokat löydät tästä linkistä.

 

 

Pretax Yhtiöissä sopimusratkaisu

Pretax yhtiöiden henkilöstön edustajat, ERTO, Pretax yhtiöt ja Erityispalvelujen Työnantajaliitto ovat uudistaneet Pretax yhtiöitä koskevan sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.10.2010 saakka. Lue lisää

 

 

Henkilöstön edustaja tilitoimistoalalla

Miksi olisi järkevää valita henkilöstön edustaja? Kuka voidaan valita henkilöstön edustajaksi tilitoimistoalalla? Voidaanko valita luottamusmies vai luottamusvaltuutettu? Mikä näiden ero on?

Työsopimuslaki tuntee kaksi eri henkilöstön edustajaa – luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun. Luottamusmies valitaan työehtosopimuksen perusteella. Luottamusvaltuutettu valitaan sellaisissa työpaikoissa, jonka työntekijöillä ei ole työnantajaa työehtosopimuslain perusteella sitovassa työehtosopimuksessa valittua luottamusmiestä.  

Monilla työpaikoilla kukin yksittäinen työntekijä joutuu itse neuvottelemaan niin pienistä kuin suuristakin työsuhdettaan tai työpaikan olosuhteita koskevista asioista työnantaja kanssa. Henkilöstön edustajan valitsemisen tarkoituksena on se, että asioita voidaan viedä eteenpäin keskitetysti eikä kenenkään tarvitse yksin hoitaa asioitaan. Luottamusmies tai –valtuutettu on henkilöstön ja työnantajan välinen linkki. Monilla työpaikoilla työnantaja jopa toivoo, että henkilöstö valitsisi keskuudestaan edustajan asioiden sujuvuuden varmistamiseksi. Työpaikan pelisäännöt ja asiat saadaan paremmin kuntoon, kun henkilöstöllä on yhteinen äänitorvi. Myös ERTO ja Tilitoimihenkilöt saavat tärkeää tietoa asioista juuri henkilöstön edustajien kautta. Tästä linkistä löydät lisää tietoa henkilöstön edustajista ja heidän valinnastaan.

Ovatko jäsentietosi ajantasalla?

Tilitoimistoalan työehtosopimusneuvottelut ovat jälleen tänä vuonna. Neuvottelujen aikana ja niiden jälkeen tulemme käyttämään tiedottamiseen sähköisiä kanavia. On erittäin tärkeää, että omat tietosi ovat oikein Erton jäsenrekisterissä. Siten pyydämmekin tarkistamaan ja päivittämään omat yhteystietosi ja helpoiten se tapahtuu tästä linkistä.

 

Palaset paikoilleen

Hyvä työ palkitaan ennenpitkään. Tilitoimistoala sai ensimmäisen työehtosopimuksensa TITOn jäsenistön uutteran työn seurauksena. Sopimuksen myötä ensimmäiset tärkeät palat ovat loksahtaneet paikoilleen työehtojen kehittämisessä. Mm. äitiysvapaan 3 kk palkallisuus tuli voimaan 1.1.2006.

Työsarkaa riittää ja siihen tarvitaan tueksi entistä laajempi jäsenkenttä. Sopimuksen yleissitovuusasia on laitettu uudelleen vireille. Jos et vielä ole TITOn ja ERTOn jäsen niin nyt on aika liittyä. Yhdessä saamme kaikki palaset paikoilleen. 


Tilitoimihenkilöt ry TITO
Asemamiehenkatu 4
00520 HELSINKI

Puheenjohtaja
Anne-Mari Korhola
Korholantie 27, 95500 VOJAKKALA

040 741 5915

etunimi.sukunimi@erto.fi

 

Linkkejä
http://www.erto.fi/
http://www.sttk.fi/
WebLyyti
WebTytti
 


© 2005 Tilitoimitoimihenkilöt ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut